DALINDÈO
HOEDOWN FEAT. JOSHUA JAMES (USA) EVAN COULOMBE (USA)
JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA
VESTERINEN YHTYEINEEN!
UNTAMO PERTTU & SOLISTIYHTYE KULLERVO
ESSI SIMBERG & KVARTET

Uutiset

Rytmikisko vuosimallia 2017 on myönnetty kurikkalaislähtöiselle Esa Kivimäelle. Palkinnon luovutti Rytmiraide-festivaaleilla tapahtuman suojelija professori Tomi Taira. Esa Kivimäki on toisen polven...



mickebjorklofbluestrip20138Micke Bjorklof & Blue Stripin kuudes studioalbumi Ain’t Bad Yet julkaistaan 27.3.2015. Levyn on tuottanut kymmenkertainen Grammy-voittaja John Porter ja se äänitettiin Rockfield Studiosilla Walesissa. Lisäksi yhtye edustaa Suomea 13.-15.3.2015 “bluesin euroopanmestaruuskisoissa”, eli k!ansainvälisessä European Blues Challenge 2015 -kilpailussa Brysselissä.

Edellinen levy After The Flood julkaistiin syksyllä 2013 kaikkiaan 25 eri maassa ja se ylsi muun muassa UK:n IBBA-listan sijalle 11. Albumi äänitettiin New Orleansissa Piety Street Studiolla ja sen tuotti ansioitunut amerikkalainen Mark Bingham. Levytyssession jälkeen Bingham ehdottikin John Porterille bändin seuraavan albumin tuottamista. Porter on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa B.B. Kingin, Santanan ja Ozzy Osbournen kanssa.

“Yhtyeen tasosta kertoo paljon se, että uuden, Englannin legendaarisella Rockfield-studiolla äänitetyn levyn tuotti itse John Porter. Micke Björklöf vie sinisen saran kyntäjineen suomalaista bluesrockia eteenpäin olemalla yksi kiinnostavimmista ja kansainvälisimmistä bändeistämme.” summaa Bluesministeri Esa Kuloniemi. Myös Porter ylistää tätä suomalaista yhtyettä kansainvälisessä bluesrock-maailmassa, ja kuvailee heitä “taitaviksi ja omistautuneiksi” muusikoiksi. “Poronlihaa ja raakaa kalaa - olisi joskus mielenkiintoista kuulla heidän laulavan omalla äidinkielellään, suomen kielellä!” hän lisää.

Myös yhtye itse on Porterin kanssa tekemäänsä kansainväliseen yhteistyöhön erittäin tyytyväinen. "Tämä aiemmin lähes tavoittamattomalta tuntunut yhteistyömahdollisuus on yksi urani ehdottomista kohokohdista. Työskentely Porterin kanssa oli erittäin hedelmällistä. Mielestäni meillä on käsissä yhtyeen ehdottomasti paras albumikokonaisuus tähän mennessä.” Björklöf kertoo.

Micke Bjorklof & Blue Strip on suomalainen bluesrock-yhtye, joka on viihdyttänyt yleisöään vahvoilla amerikansoundeilla jo yli 20 vuoden ajan. Satojen klubikeikkojen ohella Björklöf on esiintynyt vuosien mittaan festivaaleilla sekä Suomessa että ulkomailla, muun muassa ensimmäisenä suomalaisartistina maailman pohjoisimmalla blues-festivaaleilla Huippuvuorilla.

Yhtyeen kokoonpano on:
Micke Björklöf (laulu, huuliharppu, kitara)
Lefty Leppänen (slide- ja sähkökitara, National Steel Guitar)
Timo Roiko-Jokela (perkussiot, malletKAT)
Seppo Nuolikoski (basso, laulu)
Teemu Vuorela (rummut)