DALINDÈO
HOEDOWN FEAT. JOSHUA JAMES (USA) EVAN COULOMBE (USA)
JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA
VESTERINEN YHTYEINEEN!
UNTAMO PERTTU & SOLISTIYHTYE KULLERVO
ESSI SIMBERG & KVARTET

Uutiset

Rytmikisko vuosimallia 2017 on myönnetty kurikkalaislähtöiselle Esa Kivimäelle. Palkinnon luovutti Rytmiraide-festivaaleilla tapahtuman suojelija professori Tomi Taira. Esa Kivimäki on toisen polven...



jlvr
 
Suomen hurmoksellisimpana live-bändinä tunnettu Jaakko Laitinen & Väärä Raha julkaisi viime joulukuussa neljännen albuminsa "Näennäinen", ja saapuu elokuussa villitsemään Rytmiraiteen yleisön telttalavan pääesiintyjänä. Tätä on odotettu, ja jos et ole ennemmin Jaakkoa livenä nähnyt niin tämän jälkeen ei mikään ole entisensä! 
 
Seitsemän vuotta sitten Etelä-Suomen lappilaisista muusikoista koottu orkesteri yhdistelee musiikissaan monenlaisia mausteita Balkanin mustalaisrytmeistä venäläisten romanssien kautta vanhaan iskelmään. Uuden levyn uusissa kappaleissa voi kuulla kaikuja Lähi-Idästä, Turkista, Kreikasta ja Gruusiasta. Kaikki ainekset on keitetty kokoon Väärän Rahan Lapland-Balkan-tyylillä.
 
Yhtye juhlisti viime vuoden elokuussa Rovaniemellä 500. keikkaansa ja se on kiertänyt kotimaan Eirasta Inariin ja Suomussalmelta Ruissaloon. Ulkomailla se on seikkaillut Italiassa, Iso-Britanniassa, Sveitsissä, Saksassa, Puolassa, Tsekissä, Turkissa, Ukrainassa, Unkarissa, Makedoniassa, Kazakstanissa, Venäjällä ja pyörinyt pitkin Baltiaa ja Skandinaviaa. Yhtye on yhtä lailla omimmillaan niin isoilla festivaalilavoilla kuin pienillä kyläjuhlilla, hienoissa salongeissa kuin rouheissa kansankapakoissa – kaikkialla missä haluataan laulaa, tanssia ja rakastaa!
Luvassa on annos rakastetuimpia Väärä Raha -ralleja vuosien varrelta kuin uusia aisteja hiveleviä laulujakin ’Näennäinen’-albumilta. On aika rasvata tanssikengät ja antautua Lapland-Balkan musiikin pyörteisiin trumpetin kiekuraisten trillien, haitarin kurittoman naurun, kontrabasson syvältä kouraisevan sykkeen ja rumpujen ilakoinnin viettelemänä.
 
Väärä Raha koostuu seuraavista muusikoista:
Jaakko Laitinen - laulu
Jarkko Niemelä - trumpetti, buzuki, alttotorvi
Marko Roininen - haitari
Tuomo Kuure - kontrabasso
Janne Hast - rummut