MARA BALLS
PAULI HANHINIEMEN RETKUE
BROADCAST
EMILIA SISCO WITH HELGE TALLQVIST AND HIS BAND
DIONYSIAN BAND PLAYS DOORS
ARI KIVISTÖ BAND

Rytmiraiteen suojelija 2017 on professori Tomi Taira

Kurikkalaissyntyinen professori Tomi Taira kertoo olevansa iloinen ja ylpeä saadessaan toimia Rytmiraide 2017 –festivaalin suojelijana ja Rytmikisko-palkinnon Tomi Tairaluovuttajana.

Tomi osallistui innokkaasti ensimmäisen Rytmiraide-festivaalin ideointiin, ja nähtiinpä hänet jossain yhteydessä myös stagellakin silloin. Tomi oli vahvasti mukana kurikkalaisessa musiikkielämässä -70-luvun puolivälin jälkeen, jolloin hänen ja tänäkin vuonna Rytmiraiteessa esiintyvän Perttu Hemmingin luotsaama TT-Band (myöhemmin TT Sextet) kiersi ahkerasti maakunnan tanssipaikkoja. Repertuaari koostui lähinnä 60-70 –luvun rock- ja pop-klassikoista, joiden esittäminen humppaan ja tangoon tottuneille pohjalaisille vaati Tomin sanoin ”joskus huomattavaakin siviilirohkeutta”. Bändiharrastus jatkui miehen siirryttyä Helsinkiin opiskelemaan, ja Tomi oli mm. perustamassa Helsingin yliopiston pohjalaisten osakuntien elävän musiikin yhdistystä v. 1985. Viimeisimmän kerran TT-Sextet kokoontui lähes originaalikokoonpanossaan v. 2010 soittamaan erään vanhan ystävän merkkipäiväjuhlille. ”Kyllä meidät sinne ihan esiintymään kutsuttiin …” toteaa Taira pilke silmäkulmassaan.

Tomi Taira toimii fysiologian professorina Helsingin yliopistossa, jossa hän johtaa kansainvälisesti tunnettua aivotutkimusryhmää eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa sekä Neurotieteen tutkimuskeskuksessa. ”Pyrimme ymmärtämään niitä solu- ja molekyylitason mekanismeja jotka ohjaavat aivojen kehitystä, ja vaikuttavat myös mm. muistijälkien syntyyn. Näiden mekanismien häiriöt puolestaan ovat osallisina monien aivosairauksien synnyssä, joten tutkimuksellamme on suurta merkitystä myös uusia hoitomuotoja kehitettäessä” Taira toteaa.

Vaikka kitarat ja muut vehkeet vielä kotoa löytyvätkin, sanoo mies viime vuosina jättäneensä säännöllisen soittamisen viulisti/tutkijavaimolleen sekä kahdelle musiikkia harrastavalle nuorimmalle tyttärelleen. Vanhin tyttäristä taas on lähtenyt seuraamaan vanhempiensa jalanjälkiä ja aloittelee väitöskirjan tekoa biolääketieteen alalla.

”Olen joskus puolivakavissani sanonut, että halusin tutkijaksi kun tajusin että en ollut tarpeeksi lahjakas muusikkona tehdäkseni siinä minkäänlaista läpimurtoa. Tutkijana olen kuitenkin päässyt matkustelemaan, esiintymään ympäri maailmaa ja asustelemaan hienoissa hotelleissa. Joten ehkäpä tutkijanura jonkinlaista korviketta sille haaveeksi jääneelle rock-tähteydelle on ollut vaikka televisioita en hotellin ikkunoista vielä olekaan paiskonut…”

Kurikan Asemafestivaaliyhdistys toivottaa Tomin lämpimästi tervetulleeksi Rytmiraide 2017 –festivaalin suojelijaksi!