Pauli Hanhimiemi
The Moontwins
The Moontwins
The Moontwins
The Moontwins
The Moontwins
Pauli Hanhiniemi
Pauli Hanhiniemi
The Moontwins
The Moontwins
Dr. Helander
Dr. Helander
Conquistador
Conquistador
Blues Bizarre
Blues Bizarre
Ladies Sing Soul Orchestra
Ladies Sing Soul Orchestra

– In the footsteps of Procol Harum –

Rytmiraide-festivaalin suola ja roseepippuri on aina ollut se, että tarjolla on sellaista, mitä saa muaalta hakea etkä mistään löydä. Vuonna 2015 ensiesiintymisensä festivaaleilla tehnyt ja lähtemättömän jäljen jättänyt Conquistador tekee paluun Kurikan asemalle. Moni on edellistä vetoa kaiholla muistellut ja tätä toivonut.

Conquistador on kurikkalaisille hyvin tutun Perttu Hemmingin johtama ja kasaama legendaarisen brittibändi Procol Harumin-musiikkia soittava bändi. Ohjelmiston kantaesitys kuultiin ja nähtiin 2015 Rytmiraiteella. Mukana laulanut ja tanssinut yleisö, tapahtumajärjestäjä, kuten myös festivaalilla esiintyneet huippumuusikotkin ylistivät Conquistadorin esitystä ja tunnelmaa.

Conquistador-bändin syntysanat lausuttiin marraskuussa 2014 – itse kappaleen jo vuonna 1967. Kuten todettua, Conquistador astelee monen musiikinharrastajan tunnetiloja vavisuttaneen essexiläisen Procol Harum -yhtyeen jalanjäljissä. Turkulais-ilmajokelais-kannuslainen Conquistador on rakentanut ohjelmistonsa PH:n tunnetuimmista klassikoista, mutta myös vähemmän tutuksi tulleista teoksista. Kaikki muistavat A Whiter Shade of Palen, mutta harvempi esimerkiksi Repent Walpurgis’n.

Takavuosina Procol Harum noteerattiin suomalaisten musiikki- ja nuortenlehtien yleisöäänestyksissä kerta toisensa jälkeen ”parhaaksi ulkomaiseksi bändiksi”. Vuoden 1974 Ruisrockin PH-keikkaa muistellaan musiikkipiireissä samanlaisella lämmöllä ja innolla kuin urheiluporukoissa Lasse Virenin Münchenin ja Montrealin kultajuoksuja.

Tämä Pertun projekti on viettänyt viime vuodet hiljaiseloa ja tekee nyt kauan odotetun comebackin elävän yleisön eteen. Tätä musiikkia halutaan kuulla yhä uudelleen.

Jukka Oravainen, laulu ja piano
Perttu Hemminki, urut
Kimmo Laaksonen, kitara
Jani Ilander, basso
Esa Kivimäki, rummut