2008
STEVE 'N' SEAGULLS
2009
VON HERTZEN BROTHERS
2008
LITKU KLEMETTI
2008
MARTTI SERVO NAPANDER
2008
KALEVAUVA.FI
2008
SLIOTAR
2008
BILEBÄNDI APAJA
2008
JUSTUS GROUp
previous arrow
next arrow

Kalevauva.fi on Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama nykypäivän folkpop-duo, jonka sanoitukset on kerätty suoraan kansan suusta, internetin keskustelupalstoilta ja aivan alkujaan vain vauva.fi -sivustolta. Yhtye perustettiin 2016 alun perin Kaustinen Folk Music Festival -tapahtumassa esiintymistä varten, mutta suosio oli niin suurta, että jatkoa seurasi, ja ihmisille iloa ja hymyä tuottaen on porskutettu siitä saakka! Helsingin Sanomat tituleerasi kokoonpanoa “kesän 2016 ehkä puhutuimmaksi bändiksi” ja kaksikko on ollut mediassa isosti esillä vieraillen lukuisissa TV-ohjelmissa aina Possesta Venla-gaalaan. Kalevauva.fi julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2017 ja toisen kolme vuotta myöhemmin. Kolmas studioalbumi julkaistaan maaliskuussa -22 ja kantaa nimeä Kaupunkilaulut.

Livekeikoilla Kalevauva.fi on parhaimmillaan ja siitä kertovat hurmioituneet yleisöt ympäri Suomen. Aina iloiseen markkinaperjantaihin bändi sopii kuin Ford Sierra 90-luvun Kurikan keskustaan. Kukaan ei voi olla hymyilemättä, siitä festivaalijärjestäjä uskaltaa mennä takuuseen. Asian voi käydä toteamassa jo ennakkoon vaikka youtubesta, jossa Kalevauvaa on kuunneltavana yllin kyllin. Suosituksina esimerkiksi ”Pitääkö synnytyksessä todellakin olla alapää paljaana?”, ”Mieheni kertoi telakoituneensa saunaillassa” ja ”Lomille lompsis”. Unohtaa ei sovi myöskään paikallisväriä, sillä monien kaupunkibiisien joukosta löytyy myös ikoninen ”Seksitön Jalasjärvi”.

Esiintyy perjantaina.