Seitsemän vuoden sykli on Paulille ja Rytmiraiteelle hyvä! On nimittäin niin, että niin Rytmiraide-kansan kuin koko Suomen rakastama, sanan säilän ja uskottavan tulkinnan mestari Pauli Hanhiniemi on esiintynyt festivaaleilla 2011, 2018 ja nyt armon vuonna 2025. Tuntuu, että Pauli aina mielellään Kurikkaan saapuu ja aina hänet on täällä lämpimästi otettu vastaan.
Edelliskerralla Hanhiniemi saapui Raiteelle Retkue-yhtyeensä kanssa, tällä kertaa lauteille nouseva bändi kantaa nimeä Pauli Hanhiniemi Trio. Käytännössä kyse on rumpalilla laajennetusta MAD:sta (Melko Akustinen Duo), jonka taas muodostavat maestro Hanhiniemi kaverinaan virtuoosimainen Ville Rauhala. Kolmikko ottaa päälavan haltuun ja esittelee suomirock-nälkäiselle festivaaliyleisölle kattavan läpileikkauksen Paulin uran upeiden bändien eli Kolmannen Naisen, Perunateatterin ja Hehkumon kappaleista. Ei kai juuri mikään voi paremmalta eteläpohjalaisessa kesäehtoossa kuulostaa.
Pauli Hanhiniemi Trio:
Pauli Hanhiniemi laulu ja kitara
Ville Rauhala basso ja laulu
Rumpalin nimi vahvistuu myöhemmin
