Ohjelma on valmis!

Rytmiraide 2023 on nyt valmis! Saimme kaiken pinnistelyn ja runsaan tarjonnan seasta luotua taas mielestämme erittäin monipuolisen ohjelmiston. Siellä on tuttuja juttuja, mutta varmasti jokaiselle jotain ihan uuttakin. Kannattaa siis ehdottomasti saapua kahdeksi päiväksi Aseman markille juhlimaan musiikin ilosanomaa elokuun 18. ja 19. päivä.

Viimeiset kiinnitykset lauantaille ovat Lumberjacks, Funky Finns ja Meissa Niang & Dream Steam.

Lumberjacks on bluesia, soulia ja gospelia mainiona yhdistelmänä. Lue lisää bändistä. Funky Finns taas tuo soulin ja groovitunnelman festarille, iso bändi takaa tuhdit rytmit elokuun pimeään iltaan. Funky Finns löytyy täältä. Meissa Niang & Dream Steam bändin jäsenet ovat Senegalista, Kamerunista ja Suomesta. Musiikin pohja on senegalilaisessa musiikissa, mutta siihen yhdistellään salsaa ja myös muita ns. maailmanmusiikki tyylejä. Bändistä lisää täällä. Tanssikengät täytyy siis olla lyönnissä!

Aikaisemmin olemme vahvistaneet perjantain esiintyjiksi Matin & Tepon, LeeWingsin ja Untamo Pertun & Kakkorin Sahurit, lauantaille Dr Feelgoodin ja Jussi Syren and The Groundbreakersin.

Uusia artistikiinnityksiä

Untamo Perttu ja Kakkorin Sahurit palaa Rytmiraiteelle!

Kurikan oman pojan Perttu Hemmingin luotsaama Untamo Perttu & Kakkorin Sahurit tuo Rytmiraiteelle hyvin mielenkiintoisen humppaproduktionsa, joka pohjaa vanhoihin suomalaisiin humppiin sekä muuhun tanssimusiikkiin, mutta on virtaviivaistettu ja fiilattu 2020-luvun tyyliin. Orkesterin solistina on Matti Kökkö. Tämä humppasessio luo varmasti riemukkaan hienon tanssi-illan yhdessä Matin ja Tepon kanssa.

Perjantain kolmas kiinnitys on LeeWings. Yksinomaan Leevi and the Leavingsin musiikkia soittava poppoo tuo hymyn kaikkien huulille ja saa yhteislaulun raikaamaan. Keikoilla kuullaan tietysti kaikkien tuntemat Leavings-kappaleet, kuten ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?””Pohjois-Karjala” ja ”Teuvo, maanteiden kuningas”, mutta yhtye esittelee mielellään muitakin kuin 40 ensimmäistä hittiä. Kappaleet on sovitettu kunnioittavasti ajanmukaisiksi ja tunnelma käyskentelee tanssijalalle sopivasta keinumisesta rokin kautta aina kantriinkin asti.

Yhtye on kiertänyt Suomea jo vuodesta 1998. Konsertit ovat hyväntuulisia ja vilpittömiä kokemuksia, joissa niin yleisö kuin bändikin nauttii yhdessä suomalaisen lyriikan vahvimmista tuotoksista. Yhtye esiintyy vakaalla, mutta intohimoisella ammattitaidolla ja kirsikkana i:n päällä ovat komeat neliääniset laulustemmat.

Lauantain ohjelmistoon jo julkaistun Dr Feelgoodin lisäksi on kiinnitetty Jussi Syren And The Groundbreakers, joka on kansainvälisesti arvostettu bluegrass-yhtye. Bändi on kiertänyt yhdeksässä USA:n osavaltiossa ja kuudessa Euroopan maassa. Vuonna 2019 bändi teki levytys-yhteistyötä Grammy-voittaja Michael Clevelandin kanssa tämän vieraillessa viulistina Yhdysvalloissa huippuarviot saaneella ”Bluegrass Headquarters”-albumilla. Groundbreakersin kahdestoista levy ”Bluegrass Christmas” valittiin vuoden 2020 joululevyksi Suomen paikallisradioiden toimesta. Suuri yleisö muistaa bändin ”Itse Valtiaiden” tunnusmusiikista, sekä Ville Valon materiaalia sisältäneestä tribuuttilevystä ”Heartagrass – An Acoustic Tribute To HIM”. Bändi oli kiinnitettynä jo koronan takia peruuntuneille festivaaleille 2021, joten on todella mukavaa, että tänä vuonna bändi saadaan lauteille saakka!

ENSI KESÄN ENSIMMÄISET KIINNITYKSET JULKI

Kesän 2023 ensimmäiset kiinnitykset edustavat jotain ihan erilaista ja jotain ihan tuttua!
Perjantain ensimmäinen kiinnitys on Matti & Teppo! Nämä Suomi-iskelmän ja -musiikin suuret herrat tarjoavat jotain todellakin erilaista Rytmiraiteen ohjelmistoon, mutta kyllähän meidänkin täytyy uskaltaa kokeilla jotain uutta. Matti & Teppo esiintyvät perjantaina.

Lauantain ensimmäinen kiinnitys on taas jotain tuttua, kun lavan räjäyttää jälleen kerran Dr Feelgood (UK). Canvey Islandilla, Essexissä, varhaisella 1970-luvulla perustetusta yhtyeestä on vuosien saatossa tullut yksi maailman suosituimmista rhythm and bluesin live-bändeistä. Dr. Feelgood on historiansa aikana saavuttanut useita hittisinglejä monessa eri maassa, kuten ”Milk & Alcohol”, ”Down at the Doctors”, ”Roxette”, ”She’s a Wind up” sekä ”See You Later Alligator”.

Lisää julkistuksia tulossa lähiaikoina.

Rytmiraiteella on hieno joukko kannatusjäseniä

Olemme kiitollisia, että meillä on jo hieno joukko kannatusjäseniä! He löytyvät tuolta Kannatusjäsenet -sivulta, käyhän katsomassa, ketkä tukevat toimintaamme.

Mutta vielä mahtuu mukaan!

Kannatusjäsenyytesi on viesti meille festarin tekijöille, että olemme oikealla tiellä, meitä tarvitaan. Samalla tuet vahvasti paikallista toimintaa ja luot sille jatkuvuutta. Pienellä panoksella saat suuria aikaan!

Kannatusjäsenyytesi näkyy muille festivaalin aikana tapahtuman screenillä ja nettisivuillamme.

Käy kirjaamassa itsesi kannatusjäseneksi tämän lomakkeen kautta, sieltä löydät myös jatko-ohjeet kannatusjäsenyyden maksamiseen.

Kannatusjäsenenä yksityinen henkilö 20€

Kannatusjäsenenä yritys tai yhdistys 50€

Me kiitämme jo etukäteen teitä suurenmoisia tukijoitamme, ilman teitä ei olisi meitä ❤

Muutos ohjelmistoon – Justus Groupin tilalle Frogley Duo

Valitettavasti Justus Group on joutunut peruuttamaan esiintymisensa festivaalilla.

Peruuntumisen jälkeen oli nopean pohdinnan paikka, kuka paikallinen / lähes paikallinen artisti saataisiin täyttämään Justuksen saappaita. Nopeasti tuli mieleen Frogley, ja onneksi miehen kesäteatterikiireet olivat helpottaneet ja kalenterissa oli tyhjää. Niinpä olemme iloisia, kun saamme toivottaa Frogley Duon Rytmiraide-lauantain avaajaksi!

Hengen ravinnon lisäksi tarjolla ruumin ravintoa

Rytmiraiteella perinteisesti panostamme ravintolapalveluihin eli hyvään ruokaan ja juomaan.

Lauantaina illallisbufee asema ravintolassa klo 18-21 hinta 30 €.

Menu:

katkarapu-Thousand Island salaatti
lime-inkivääri marinoitua kurkkua
savujuusto-hedelmäsalaatti
marinoitua punasipulia ja tomaattia
maissisalsa
vihersalaatti ja talon kastike
ylikypsää barbequepossua
mac & cheese
lohkoperunat
seesamipapuja
shiraza majoneesia ja valkosipuli hapankermaa
amerikkalainen juustokakku ja marjamelba
kahvi, tee

Pöytävarauksia voi halutessaan tehdä ennakkoon sähköpostilla jonna@wanha-asema.fi tai soittamalla 06-4501523

Lisäksi tarjolla yöpalaa klo 21 eteenpäin ravintolateltasta.